top of page

Ulkoleikit

Aurinko paistaa ja jotain kivaa pitäisi keksiä. Tehdään se kiva ulkona! Ulkoleikit ovat parasta liikuntaa ja niistä tulee hyvä mieli. Usein tulee ryhdyttyä vain sellaisiin liikuntaleikkeihin, jotka osaa jo entuudestaan. Vaihtelu virkistää silti kesälläkin. Kokosin tähän 13 erilaista leikkiä, joita voi leikkiä ulkona.

UlkoleikitRiina
00:00 / 09:14
Children Playing

Oletko koskaan miettinyt, miten erilaiset leikit kehittävät erilaisia taitojamme? On ulkoleikkejä, jotka edistävät erityisesti tarkkuuttamme, ja sitten leikkejä, jotka kehittävät voimaamme, muistiamme ja ketteryyttämme. Nämä seuraavat leikit ovat juuri sellaisia. Valitse leikkisi osallistujamäärän mukaisesti. Joitakin seuraavista leikeistä voi leikkiä myös kaksin. Millaisista leikeistä sinä pidät? Osaatko lajitella nämä leikit sen mukaan, mitä taitoja ne kehittävät?

Ilmansuuntaleikki

Maahan piirretään iso ympyrä, jonka kehälle merkitään pääilmansuunnat. Ne voi kirjoittaa valmiiksi isoille paperilapuille ja asettaa maahan.

 

Leikin alussa kerrataan yhdessä ilmansuuntien nimet. Leikkijät seisovat ympyrän keskellä ja juoksevat leikin johtajan käskyjen mukaan pohjoiseen, etelään, itään tai länteen.

 

Leikkiä voidaan vaikeuttaa ottamalla mukaan myös väli- ilmansuunnat. Aina se leikkijä putoaa pelistä pois, joka juoksee väärään ilmansuuntaan.

Tahmeat popcornit

Leikki alkaa niin, että leikkijät pomppivat, loikkivat tai hyppelevät ympäriinsä. Jokainen on tahmea popcornjyvä, joka yrittää lähestyä muita samanlaisia maissinjyviä. Kun jyvä koskettaa toista jyvää, ne takertuvat yhteen. Tartutaan kaverista kiinni ja jatketaan pomppimista yhdessä takertuen uusiin jyväsiin, kunnes kaikki jyvät ovat lopulta takertuneet yhdeksi suureksi popcorn-kimpaleeksi.

Jere Jäämies ja Susanna Sulattaja

Jere Jäämiehellä on valkoinen liina, jonka kosketuksesta toiset leikkijät jähmettyvät. Susanna Sulattaja vapauttaa jähmetyksestä koskettamalla punaisella liinallaan ja jähmettynä ollut saa taas vaeltaa ympäriinsä. Jereä ja Susannaa vaihdetaan aina sopivan ajan kuluttua.

 

Muunnelmia leikkiin: Jeren kosketuksesta aletaan tehdä jotakin liikettä, konkkausta, hyppelyä, tasapainoilua, pallon heittelyä, ym. Vapaudutaan liikkeestä Susannan kosketuksesta.

Puuhaukka

Jokainen valitsee itselleen puun, jossa haluaa leikin aikana asua. Puut merkitään nauhalla. Yksi leikkijöistä on ilman puuta. Kun hän huutaa ”talo paloi, pakko vaihtaa”, täytyy leikkijöiden vaihtaa asuinpuuta. Ilman puuta ollut leikkijä yrittää saada itselleen puun toisten vaihtaessa puuta. Se joka jää ilman puuta jää seuraavaksi huutajaksi.

Ketjukiinniotto

Tässä leikissä leikkijöitä on 5 – 20 henkilöä. Sopivin ikä leikkiin on 7 – 15 vuotta (leikin kestoaika noin 10 minuuttia). Rajataan alue. Yksi aloittaa ottamalla jonkun kiinni ja nämä edelleen käsi kädessä ottavat kolmannen kiinni. Ketju pitenee aina kiinniotetuista, lopulta enää yksi kiinniotettava on jäljellä, joka voittaa leikin.

päällä seisonta.jpg
bottom of page