top of page

Suunnitellaan sarjakuva

tilannekuva1.jpg

Aloitetaan muutamalla ruudulla. Ensin päätät teetkö viisi vai kolme ruutua sarjakuvaasi. Kun tämän olet päättänyt, niin mieti sarjakuvasi sankari. Tämä on ehkä mielenkiintoisin vaihe. Millaisen hahmon ajattelit valita? Onko se eläin, hyönteinen, vai ihminen? Kukaan ei kiellä sinua piirtämästä sankariksi voileipää tai jalkapalloa. Fantasia-sarjakuvissa hahmon käsinä voi olla vaikka puun juurakot. 

Kun piirrät hahmollesi kasvoja, niin kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Ovatko silmät pienet vai suuret?

  • Onko nenä nenää muistuttava vai esimerkiksi nappi tai porkkana?

  • Onko hahmolla hiuksia vai ei?

  • Onko hahmolla jokin erityispiirre, esimerkiksi: tatuointi, siivet, jalkoihin asti ulottuva parta, tai ehkä suipot korvat?

sarjakuvien lukeminen.png

Nämä ovat asioita, jotka elävöittävät hahmoasi ja pystyt kertomaan paljon lukijalle niiden kautta. Lisäksi sankaristasi tulee tuttu, kun piirrät hänen ulkoasunsa aina uudelleen. Käytä avuksi niitä ulkonäköpiirteitä, mitä sankarillasi on. Esimerkiksi, jos hahmollasi on hiukset, niin ne voivat nousta pystyy tämän kauhistuessa. Kannattaa varata aluksi suunnittelupaperia sarjakuvasi sankarin suunnitteluun, ennen kuin aloitat varsinaisen työsi.

bottom of page